torstai 10. huhtikuuta 2014

Seikkailemaan!

Pitkään mietin ja mietin. Sitten vielä vähän mietin ja lopulta tilasin.
Kyseessä on siis Elisa Tuohimaan suunnittelema Seikkailu.


Ensimmäinen ajatus oli tehdä vauvalle jotain. Kuvio on kuitenkin niin isoa, että pelkät housut tai pelkkä yläosa olisi ollut hassu. Leikkelin sitten hetken tuumittua vapaalla kädellä haalarit. Tähän sain vangittua kivasti koko idean kuosista. Kanttasin punaisella ja laitoin nepparit olalle. Koko n. 74cm, joten vielä on kasvamista näihin pöksyihin.

Toiseen settiin teinkin sitten hupparin. Kaavana toimii Happy Trio (OB 1/2014) hieman muokattuna.
Otin kaiken lisäksi härkää sarvista ja tein oikein napinlävetkin. Ei nimittäin ole minulle mikään ihan simppeli homma. Mutta tulipahan tehtyä!
Housujen kaava on sama kuin edellisenkin postauksen housut eli muokattu Relaxed fit.
Tällä kertaa tein hieman isommat ja velourista. Toiveena olisi, että mahtuisivat vielä syksylläkin jalkaan. Setin koko n. 104cm.

Seikkailu joustocollege: Pehemiä
Musta joustocollege: Kangaskuu
Resorit: Emeli Design
Punainen velour on ostettu niin kauan sitten, etten enää muista mistä.






2 kommenttia:

  1. Voi mitkä haalarit! <3 Mikäs noissa on kölliessä :)
    Napinläpi onkin vihon viimeinen homma. Ei kyllä viitsi tehdä jos ei ole ihan pakko :D

    VastaaPoista