Sainpahan nämäkin valmiiksi!
Ensinnäkin tämän ihanan pehmeän ja myöskin hieman joustavan vakosametin olen ostanut kauan sitten paikallisesta kangaskaupasta. Keväällä oli tarkoitus tehdä pitkät housut tähän samaan tyyliin, mutta se sitten jäi... No kesää kohti leikkasin sitten shortsit. Päädyin laittamaan resorit lahkeisiin, joten ovat sopivasti polven alapuolelle (tai no juniorin housut on vielä sovittamatta ja saattavat olla hieman liian pitkät).
Taskut tein jo aikaisemmin valmiiksi, mutta nyt sitten vihdoin ompelin nämä kasaan. Tuli kyllä niin kivat, että miksen tekisi vaikka syksyllä toisia pitkillä lahkeilla.
maanantai 25. kesäkuuta 2012
keskiviikko 20. kesäkuuta 2012
Hyvää Juhannusta kaikille toivottelen tämän hellehaalarin myötä :)
Tarkoitus oli tehdä caprimittainen haalari, mutta tulikin pitkät lahkeet...
No mutta, tämä oli kokeiluversio ja oli kyllä niin Een mieleen, että teen kyllä toisen. Kaavan piirsin itse ja tuli juuri passeli hoikalle neidille. Kankaaksi valitsin Ikasyrin salaisessa paketissa tulleen leppäkertun. Tein valetaskut ja kantin tuohon vyötärölle tuomaan piristystä. Olisi ollut vähän pliisu ilman niitä.
Ja voitte vain kuvitella, mitkä irvistelyt oli meneillään ;)

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012
Leppälerttu
Jonkin aikaa sitten, kun oikein otti vetoketjukannalta tein tällaisen velourliivin. Yllättäen tämänkin (kuten myös monen muun) kankaat seisoi leikattuna piiiitkäään odottamassa vuoroaan. Miten mulla onkin sellainen tapa, että leikkaan kerralla paljon, enkä ehdi niitä ompelemaan. Sitten tulee mieleen jotain muuta "tärkeämpää" ommeltavaa ja edelleiset jää odottamaan.
Mutta siis velourliivi vetoketjulla. Kankaaksi meidän Ee valitsi leppäkertun, jonka olen joskus kauan sitten tilannut Myllymuksuilta. Ainut ongelma tässä oli (vetoketjun laittamisen lisäksi), että Ee oli kasvanut sen verran siitä, kun nämä oli leikattu, että jouduin jatkamaan liiviä punaisella velourilla. En siis päästä itseäni koskaan liian helpolla :D

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)