sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Leppälerttu

Jonkin aikaa sitten, kun oikein otti vetoketjukannalta tein tällaisen velourliivin. Yllättäen tämänkin (kuten myös monen muun) kankaat seisoi leikattuna piiiitkäään odottamassa vuoroaan. Miten mulla onkin sellainen tapa, että leikkaan kerralla paljon, enkä ehdi niitä ompelemaan. Sitten tulee mieleen jotain muuta "tärkeämpää" ommeltavaa ja edelleiset jää odottamaan.
Mutta siis velourliivi vetoketjulla. Kankaaksi meidän Ee valitsi leppäkertun, jonka olen joskus kauan sitten tilannut Myllymuksuilta. Ainut ongelma tässä oli (vetoketjun laittamisen lisäksi), että Ee oli kasvanut sen verran siitä, kun nämä oli leikattu, että jouduin jatkamaan liiviä punaisella velourilla. En siis päästä itseäni koskaan liian helpolla :D








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti