sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Vihdoinkin!

Meidän kiukkupyllyt on seisoneet kaapissa.
"Äiti, milloin ompelet tuosta kiukkupyllystä" on kaikunut korvissa.
Lähinnä esikoinen on kärttänyt saada sen vaatteeksi, kun naapurin Marakanttikin on jo ajat sitten ommellut kiukkikset vaatteeksi ;)
Juniori taas sanoi, ettei halua missään tapauksessa kiukkupyllyä päälle.
Toisin kuitenkin kävi!
Kun kiukkikset oli ommeltu, nimenomaan juniori haluaa paidan aina päälle :D


Suoritin myös hieman valkaisua, kuten moni muukin tämän kanssa teki.
Tähän neidin settiin käytin kankaan, jonka pohjaa vaalensin.


Muokkasin erästä vanhaa kaavaa. Olisiko ollut Ottobreen kaava nimeltä Pansy flower, jos nyt oikein muistan.
Lähinnä otin siitä kaavasta tuon oranssin etuosan ja hupun sekä helman piirsin itse.
Tuli oikein hyvän mallinen.
Leggareihin laitoin pitkät resorit ja tuli reilut, mutta eipä tuo näytä menoa haittaavan. Kivasti löytyi kaapista kiukkikseen sopivia kankaita ja sain koko setin tehtyä.



Juniorin vaatteista ei niin vaan kuvia sitten saanut napsittua. Enpä viitsinyt pakottaa.
Huvittaa, kun sukkia ei todellakaan voinut ottaa pois, eikä mitenkään voinut kääntyä kameraan kohti...
Voisihan nuo vaatteet kaivaa kaapista hänen huomaamatta ja ottaa kuvia pelkästään niistä, mutta onpahan ainakin nyt yksi sovituskuva laittaa. Se on tuuripeliä tämä homma :D


Paitaan laitoin valenappilistan ja kaveriksi tein ruskeat joustocollegehousut oransseilla resoritehosteilla. Ja taskut täytyy kuulemma aina olla, joten taskuhousut niistä sitten tuli.
Muokkasin saimin kaavaa housuihin.


Neidin setin koko 116cm, leggarit pituudeltaan 122cm.
Pojan setti 104cm.
Kiukkupyllyt on suunnitellut Leena Renko ja toteutettu kankaaksi Tuike-projektin myötä.
Oranssit pallot Fabriinasta.
Joustocollege, raidallinen luomutrikoo ja kaikki resorit Emeli Design.


4 kommenttia:

  1. Hiljaa hyvä tulee vai miten se meni :D Kivan pirteät kiukkissetit ja ihanasti yhdistellyt värit ja kuosit. Neidillä on hieno poseerauskin :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kivoja, varsinkin tuo mekko. Sopii kivasti tuon oranssin kanssa.

    VastaaPoista