maanantai 5. marraskuuta 2012

Sukellus satuihin

Joskus ompelemiseen voi liittuyä paljon muutakin kuin ompelukoneita ja kankaita.
Tällä kertaa kävi näin:

Olipa kerran äiti, joka otti kaapista kolme kangasta. Hän otti esille myös kaksi kaavaa. Toinen nimeltä mail express ja toinen leggarit. Äiti poimi mukaansa sakset ja nuppineuloja sekä erivärisiä resoreita. Sitten hän linnoittautui keittiön pöydälle leikkaamaan. Saatuaan kappaleet leikattua ja resorien värit valittua, hän alkoi ommella.
Muutama päivä kului ja lopulta äiti ompeli viimeisenkin helman käänteen. Onnellisena hän esitteli tyttärelleen:
-Katsopas, tein sinulle uudet kerhovaatteet.
Tytär katsoi äitiä kulmia rypistäen. Äiti malttamattomana kysyi, että eikö tytär pidä uusista vaatteista.
-En minä sitä, tytär vastaa, ihmettelen vain, mistä sadusta nuo kuvat on.
Hyvänen aika, SIIS hyvänen aika! Minä vain ompelen ja tyttäreni ei muista tai tiedä, kuka on Punahilkka tai kuka on Peukalo-Liisa.
Siitä paikasta haimme suuren satukirjan kirjahyllystä ja luimme sadut Punahilkasta ja Peukalo-Liisasta.


Kyllä tämä äiti tunsi piston sydämessä, vaikka en joka päivä mitään ompelekaan. Saattaa mennä montakin päivää, etten ehdi edes yhtä saumaa ommella.
Mutta joka päivä pitää olla hetki, jolloin ottaa lapsen syliin ja antaa hänellä aikaa. Tänään se hetki oli mieluinen satuhetki :)




"Pienten kalojen kävi sääliksi kaunista tyttöä. Hän joutuisi naimisiin ilkeän sammakon kanssa".














"Kuinka sinulle on niin kamalan suuret silmät?"















"Ja niin tunika ja leggingsit jakoivat yhdessä puoli valtakuntaa ja elivät onnellisena elämänsä loppuun saakka."













Jerseyt punahilkka ja peukalo-liisa : Ikasyr
Raidallinen jersey : kangashamsterit
Resorit jämäpaloja.
Kaavat: OB 1/12 Mail Express, koko 104cm. Punahilkka suoraan kaavasta, mutta hihat on jatkettu pitkiksi. Tein niistä hieman pussittavat alhaalta.
Peukalo-Liisa muokattu versio. Vain kaulus jäi entiselleen ;)
Leggarit on kaavoitettu itse.



4 kommenttia:

  1. kerrassaan lumoavasti kirjoitettu! ja ihania ovat kaikki kolme (jotka elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka)

    VastaaPoista
  2. Ihanat vaatteet ja tarina ompelevasta äidistä <3

    VastaaPoista