lauantai 26. toukokuuta 2012

Minulle, minulle, minulle :)

Vihdoinkin olen saanut tehtyä jotain ihan itselle :)
Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan.

Ensinnäkin uskaltauduin kokeilemaan viimeisimmän Ottobreen jungle stripesiä (vai mikä se nyt oli).
Muutkin ompeluelämän naiset olivat tehneet siitä itselle, joten teinpä sitten minäkin. Ja aika hyvä tuli. Ehkä kaula-aukkoa voisin hieman suurentaa tai sitten laitoin liian kireä kuminauhan. Kankaaksi valitsin viime kesänä Myllymuksuilta ostetun trikoon. Se on marinoitunut kaapissa siis piiiitkäään vailla päämäärää.

Ikasyrilta tilatusta Moonkidsin päärynäkuvioisesta ribbitrikoosta tein kietaisutopin, joka osoittautui oikeaksi murheiden vyyhdiksi. Ensinnäkin tein kaavan itse ja siitä tuli liian suuri (en siis olekaan niin iso kuin luulin :D). Seuraava ongelma oli resorit! Tein ensin ihan tavalliset "suorat resorit", mutta niistä tuli liian kireät.
Tässä vaiheessa meni hermot ja paiskasin tunikan mappi Ö:hön.
Muutaman viikon päästä kuitenkin kaivoin sen esille. Purin paloiksi, pienensin ja tein kantit kädenteihin ja kaulukseen. Nyt sillä kehtaa jo mennä ihmisten ilmoille :)

Viimeisinpään piirsin kaavan naisten Ottobreesta nro 2/12 (Ramona). Tuli kyllä hyvin istuva t-paita! Ongelma oli vain, että koossa 38 helman mitta oli minulle liian lyhyt. No, olisinhan leikatessa voinut vielä sitä tarkistaa, mutta kangasta ei olisi enempään riittänytkään. Päädyin laittamaan resorin helmaan. Eikä ollenkaan paha! Kaula-aukkoa myös muokkasin ja laitoin ruskeat kantit hihoihin ja kaula-aukkoon. Jätin ne hiharypytykset pois.
Kangasta epäröin ensin, mutta kyllä tuo Metsolan apilafrotee tuntuu aika kivalta päällä.





2 kommenttia:

  1. Ihana tuo keltainen apila! Hienoja myös nuo kaksi ensimmäistäkin.Pitäisköhän se kokeilla itsellekin tuota uusimman ob:n kaavaa. tarvetta kyllä ois,kangasta ja aikaa kyllä ei ;)

    VastaaPoista
  2. ihania kaikki ja taitavasti olet osannut piirtää kaavan itsellesi!

    VastaaPoista